Ajatuksiani kärsivällisyydestä: padelin opit elämän peliin


Kävin tänään pelaamassa padelia Espoossa ja opin taas paljon paitsi padelista myös kärsivällisyyden merkityksestä. Samat opit pätevät pitkälti tuollaiseen harrastemaiseen pallopeliin ja ylipäätään tärkeiden tavoitteiden saavuttamiseen elämässä.


Olen urheillut ja pelannut eri pelejä koko pienen elämäni. En ehkä kokonaisuudessaan ole kovin kilpailuhenkinen, mutta pelien aikana se ominaisuus nousee esiin. Kun pääsen oikeaan fiilikseen, fokusoidun täysillä matsiin ja siihen, että voitamme yhdessä pelikaverini kanssa jokaisen pallon ja jokaisen erän. Haluan voittaa ja teen kaikkeni sen eteen.


Nautinnollisimpia yksittäisiä hetkiä – ehkä yllättäen – ovat minulle padelissa ne, kun olemme 0-40 tappiolla ja vaarassa menettää pisteen vastustajalle, mikäli he voittavat vielä yhdenkin pallon. Tsemppaan pelikaveriani, sanon hänelle, että vielä noustaan. Hän nyökkää ja sanoo "joo".


En tiedä, meneekö tsemppi oikeasti perille, mutta sanon silti. Uskon aina sanojen voimaan, sillä kummasti ne vain vaikuttavat toimintaan.


Voitamme seuraavan pallon ja olemme taas pelissä paremmin mukana.


Matsi on tiukka, sillä olemme vastustajien kanssa tässä lähes yhtä hyviä. Pallot venyvät monesti pitkiksi ja pisteitä tulee vain taistelun kautta.


Voitamme niukasti seuraavankin ja fiilis nousee: me pystymme tähän ja haluamme nousta vielä. Meistä todellakin on siihen. Tilanne on jo 30-40 ja seuraavan pallon voittamalla olemme jo tasoissa.


Tsemppaan itseänikin: "Nyt keskity, Juha. Ota jokainen lyönti tarkasti ja varmista, että ne menevät vastustajan puolen kenttään. Se on kaikista tärkeintä, sillä helppoihin virheisiin ei ole varaa."


Voitamme seuraavankin ja olemme tasoissa: 40-40! Tässä vaiheessa jo aavistan miten tässä tulee käymään – saimme flow'n päälle ja voitamme lopulta koko pisteen.


Ja niin käykin. Olemme nousseet 0-40-tilanteesta voittoon!


Sitkeys elämässä


Olen ihminen, joka ei luovuta koskaan. Teen kaikkeni sen eteen, että tärkeimmät tavoitteeni toteutuvat – meneepä siinä sitten viikko, kolme kuukautta, viisi vuotta tai vuosikymmen.


Välillä kieltämättä turhauttaakin: elämässä tapahtuu paljon asioita, joita ei vain itse ymmärrä lainkaan ja monesti elämä tuntuu jopa epäoikeudenmukaiselta. Miksi minä en meinaa onnistua haluamissani jutuissa, vaikka muut onnistuvat?


Olen pohtinut todella paljon sitkeyden merkitystä ja sen tärkeyttä elämän kannalta. Olen myös tullut siihen tulokseen, että olen kärsivällinen, sitkeä ja hemmetin positiivinen verrattuna useimpiin muihin: näen aina mahdollisuudet eri tilanteissa ja uskon onnistumisiin – niin kauan kuin niihin on vielä pienikin mahdollisuus. Turhaudun erittäin harvoin ja iän myötä yhä vähemmän.


PS. Kirjoitin tänne tosi pitkästä aikaa. Jos haluat kuulla jatkossakin ajatuksiani, paina tämän artikkelin yhteydessä olevaa sydäntä tai jätä kommentti, niin tiedän.